TIEDOTE 7 TIEDOTUSVÄLINEILLE

Kesäkuu 2000

SKÅLDÖN TIEYHTEYDEN KEHITTÄMINEN
Ympäristövaikutusten arviointi

Arviointiselostus valmistunut ja nähtävillä

Vuoden 1998 lopulla käynnistetty ympäristövaikutusten arviointimenettely on nyt loppusuoralla; arviointiselostus on valmistunut ja se on yleisesti nähtävillä.

YVA-menettely

Ympäristöministeriön päätöksen mukaan sovelletaan hankkeeseen lainmukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Vaihtoehtojen vaikutuksia ympäristöön on arvioitu 1999 valmistuneen arviointiohjelman ja siitä saadun ympäristökeskuksen lausunnon perusteella.

Arviointiselostus on nähtävillä virka-aikana 7.6.2000 - 15.8. 2000 välisenä aikana teknisessä virastossa, Ystadinkatu 3, Tammisaari. Lisäksi selostukseen voi tutustua Skåldön kirjastossa, Skåldö, avoinna torstaisin klo 16-19 kesä- ja elokuussa, heinäkuussa ilmoitustaululla, ja Tielaitoksen palvelupisteessä, Opastinsilta 12 A, Helsinki, virka-aikana.

Arviointiselostus esitellään yleisölle Skärhallassa Skåldössä 10.6.2000 klo 9 - 14.

Mielipiteitä arviointiselostuksesta voi osoittaa yhteysviranomaiselle 15.8.2000 mennessä.

Vaihtoehdot

Arvioidut vaihtoehdot ovat: nykyinen lossi (ns. 0-vaihtoehto), lossiliikenteen kehittäminen, kiinteä silta ja avattava silta. Vaihtoehdot on esitelty tarkemmin tiedotteessa 5. Eri vaihtoehtojen kustannukset ovat:

  • Nykyinen lossi: Käyttökustannukset 1.4 Mmk/v

  • Lossiyhteyden kehittäminen: Isompi lossi, ei investointikustannuksia (saadaan muulta lossipaikalta). Tienkäyttäjien informoinnin parantaminen, investointi 1 Mmk. Käyttökustannusten kasvu 100 000 - 400 000 mk/v toimenpiteistä riippuen

  • Kiinteä silta: Rakennuskustannukset 43,5 Mmk, käyttökustannukset 100 000 mk/v

  • Avattava silta: Rakennuskustannukset 43.0 Mmk, käyttökustannukset 660 000 mk/v




  Skåldön hankkeen pääsivulle


Tiehallinto

Vaihtoehtojen vertailu

Liikenteen sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden kannalta kiinteä siltaratkaisu on paras vaihtoehto. Vesiliikenteen kannalta kiinteä silta on esteenä korkeamastoisten purjeveneiden liikkumiselle. Matala avattava silta aiheuttaa odotusta sekä vesi- että tieliikenteelle. Lossin aikataulujen poisto ja/tai suuremman lossin käyttöönotto parantavat liikenteen sujuvuutta. Lossin jatkaminen nykyisellään johtaa tulevaisuudessa jonotusaikojen pitenemiseen.

Kiinteä siltavaihtoehto on päästöjen ja melutasojen kannalta paras vaihtoehto, joskaan päästöt ja melu eivät aiheuta ongelmia missään tarkastelluista vaihtoehdoista.

Mikään vaihtoehto ei aiheuta merkittäviä välittömiä vaikutuksia luonnonympäristölle eikä vesistölle. Maankäytön toteuttaminen luonnonympäristöltään arvokkaalla alueella ja maankäytölle asetettavat rajoitukset ovat suojelun kannalta parempia keinoja kuin tieyhteyden kehittämisratkaisun valinta.

Maiseman kannalta lossivaihtoehdot ovat parhaita. Silta muuttaa merkittävästi maisemaa etenkin mereltä katsottuna.

Siltavaihtoehtojen mahdollisen toteuttamisen arvioidaan nostavan kiinteistöjen arvoa saarella ja lisää halukkuutta muuttaa pysyvästi saarelle. Paineet saaren maankäytön lisäämiselle kasvavat taloudellisen kasvun myötä ja sillan rakentaminen todennäköisesti vauhdittaa kehitystä.

Jatkotoimet

Yhteysviranomainen antaa lokakuussa 2000 lausuntonsa viranomaisilta pyydettyjen lausuntojen ja muiden mielipiteiden pohjalta. Tämän jälkeen Uudenmaan tiepiiri päättää jatkotoimenpiteistä.


Lisätietoja