Valinnat
    Tiehallinto

     

    Tiedotteet 2001
    Liikenneturvallisuus

     

    Hirvivaroituksia tehostetaan tiemerkinn�ill� 

    Tiedote 08.06.2001

    Tiehallinto kokeilee ajorataan maalattavaa hirvivaroitusta valtateill� 1 ja 8. Ensimm�iset tiemerkinn�t tehd��n viikolla 24 kahdelle Turun tiepiiriss� olevalle tieosuudelle.

    Hirviel�inonnettomuuksien m��r� tieliikenteess� on kasvanut viime vuosina merkitt�v�sti ja tienk�ytt�j�t ovat toivoneet uusia varoitustapoja tavanomaisten liikennemerkkien lis�ksi.

    Hirvihahmoinen 1,5 metri� leve� ja 6 metri� pitk� tiemerkint� muistuttaa kuljettajaa vaarasta t�rm�t� el�imiin, vaikka tien varressa olleen varoitusmerkin viesti unohtuisi. Merkint�� toistetaan varoitusosuudella noin puolen kilometrin v�lein. Uutta varoitustapaa tullaan k�ytt�m��n erityisesti pahimmilla onnettomuuspaikoilla. Teiden varsilla olevat hirvivaroitusmerkit s�ilyv�t tiemerkint�jen ohella.

    Merkint� tehd��n mahdollisen sadekeliliukkauden v�ltt�miseksi karkeutetusta massasta. Keskell� ajokaistaa oleva el�inkuvio mahtuu auton py�rien v�liin. Py�r�n kohdalle sattuessaan 3 mm paksu merkint� tuntuu pienen� t�r�hdyksen�, muistuttaen n�inkin olemassa olevasta onnettomuusvaarasta.

    Poliisin mukaan viime vuonna Suomessa kolaroitiin 2537 kertaa hirven, ja 2049 kertaa peuran kanssa. Onnettomuuksissa vammautui 241 ja kuoli 12 tienk�ytt�j��. Vakavimmat seuraukset syntyiv�t korkeilla nopeuksilla. L�hes nelj�nnes onnettomuuksista tapahtui Tiehallinnon Turun tiepiirin alueella, mik� selittyy osaltaan alueen runsaalla peurakannalla.

    Yleisill� teill� on hirvivaroituksia kaikkiaan 2500 tiekilometrill�. Liikennemerkkien paikat p��tet��n onnettomuus- ja el�inten kulkutietojen perusteella. Riista-aitoja rakennetaan l�hinn� moottoriv�ylille, joilla aidoista saadaan yht�jaksoisia pitkillekin matkoille. Uusimpia keinoja el�inonnettomuuksien v�ltt�miseksi ovat automaattiset, ilmaisimilla ja muuttuvilla merkeill� varustetut varoitukset sek� el�imille rakennettavat yli- ja alikulut.

    Lis�tietoja: Tiemerkinn�t: Tiehallinto, liikenteen palvelut, rakennusmestari Kullervo Havu, puh. 0204 22 2468 ja Tieliikelaitos, tiemerkint�palvelut, ty�njohtaja Asko Mett�l�, puh. 0400 220 879 Hirvionnettomuudet: Tiehallinto, tiest�tiedot, tieinsin��ri Juhani M�ntt�ri, puh. 0204 22 2503

    080601

    alkuun | Tiehallinnon etusivu | palaute | yhteys | haku | sis�lt�