Valinnat
    Tiehallinto
     

    Hämeen tiepiiri
    Ajankohtaista (H)
    Ajankohtaista

     

     

     

    Hämeen tiepiiri: ajankohtaista

    Tiedote 1.8.2003

    Hämeen tiepiiri tienpidon talousarviosta 2004: Uusia isoja tiehankkeita ei käynnistetä - etusijalla ylläpito

    Valtiovarainministeriön ehdotuksen mukaan ensi vuoden valtion talousarvioesityksessä perustienpitoon varataan 558 miljoonaa euroa. Tänä vuonna Tiehallinnon käytössä oleva summa on noin 630 miljoonaa euroa. Koko maan määrärahoista Tiehallinnon Hämeen tiepiirin osuus on arviolta 66 miljoonaa euroa.

    Talousarvoesitys ei sisällä ensi vuodelle yhtään uutta merkittävää tieverkon kehittämishanketta. Hämeen tiepiirin kannalta budjetin myönteistä antia on, että eduskunnan viime vuonna myöntämä rahoitus jatkuu kahdelle kauan kaivatulle kehittämishankkeelle; VT 3 Tampereen läntinen kehätie ja VT 4 Lahti-Heinola. Hankkeet saivat rahoitusta jo vuodelle 2003, mutta toden teolla työt maastossa alkavat vasta vuoden 2004 puolella. Näiden lisäksi jatkuu aiemmin aloitettu hanke tasoristeysten poistamiseksi pääratojen Riihimäki-Kouvola ja Toijala-Turku rataosuuksilta.

    Teiden kunto säilyy

    Rahoituksen voimakas supistuminen heijastuu väistämättä Hämeen tiepiirin toiminnan linjauksiin. Perustienpidossa asetamme etusijalle tiestön jokapäiväisen liikennöitävyyden, tieverkon kunnosta huolehtimisen ja liikenneturvallisuuden parantamisen. Hämeen tiepiirissä hoidon osuus rahoituksesta on noin 21 miljoonaa euroa, jolla hoidon palvelutaso voitaneen säilyttää. Hoidon osalta niukka rahoitus näkyy erityisesti vähäliikenteisellä tieverkolla, jolla ei pystytä tarjoamaan vastaavaa palvelutasoa kuin 1990-luvun alussa.

    Ylläpitoon ja korvausinvestointeihin on koko maassa varattu 200 miljoonaa euroa (Hämeen osuus 29 M€), mikä vastaa kuluvan vuoden tasoa. Tällä rahoituksella teiden kunto säilyy.

    Peruskorjattavien siltojen lukumäärä lisääntyy lähivuosina, koska 1960- ja 1970-luvuilla rakennettiin paljon siltoja ja nämä tulevat nyt peruskorjausikään. Hämeessä siltojen kunnostuksen ohjelmoinnin tekee ongelmalliseksi alueemme suurien siltojen vaatima kunnostusrahoitus. Esimerkiksi tänä vuonna käynnistyy valtakunnallisesti merkittävän Sääksmäen riippusillan peruskorjaus. Korjaus on jouduttu jaksottamaan kolmelle vuodelle, sillä Sääksmäen sillan peruskorjaus kuluttaa lähes kokonaan tiepiirin yhden vuoden siltojen peruskorjauksiin käytettävän rahoitusosuuden.

    Taajamaportit parantamaan liikenneturvallisuutta

    Parantamisinvestointeihin jäävän rahoitusosuuden painopiste on liikenneturvallisuuden kohentamisessa. Investointien rahoitus on tarpeisiin nähden olematon, joten Tiehallinnon on mahdollista vastata sille asetettuun liikenneturvallisuuden tavoitteeseen ainoastaan kevyillä toimenpiteillä. Sellainen on esimerkiksi taajamaportti. Liikenneympäristön muuttumiskohtaan rakennettava taajamaportti viestii autoilijalle olosuhteiden muuttumisesta taajamamaiseksi, jossa on paljon kevyttä liikennettä ja tiheässä erilaisten palvelujen ja muiden toimintojen liittymiä. Todennäköisesti investoinnit eivät ole riittäviä, vaan liikenneturvallisuudesta huolehtimiseksi joudutaan nopeusrajoituksia yksittäisissä kohteissa tapauskohtaisesti harkiten edelleen laskemaan.

    Kokonaisuudessaan liikenneturvallisuuteen ja muihin pieniin tieverkon parantamisinvestointeihin Hämeen tiepiirin rahoitus vuonna 2004 saattaa jäädä alle 7 miljoonan euron, mikä on lähes 25 %, eli 2 miljoonaa euroa kuluvaa budjettivuotta pienempi. Erotuksen suuruutta kuvannee hyvin se, että Hämeen tiepiirissä tällä rahalla voitaisiin rakentaa esimerkiksi kovasti kaivattuja kevyen liikenteen väyliä noin 15-20 kilometriä.

    Lisätietoja: Esikuntapäällikkö Matti Höyssä, puh. 0204 22 3910 tai 0400 625 972 suunnittelupäällikkö Tenho Aarnikko, puh. 0204 22 3919 tai 0400 628 705

    • LIITE: Suurimmat tietyöt vuonna 2004

    alkuun | Tiehallinnon etusivu | palaute | yhteys | haku | sisältö