Tiehallinnon pääsivujen linkkilista
   

Tiennäyttäjä-lehti

takaisin sisältöluetteloon

Iäkkäät liikenteessä

S12 etusivulle


Iäkkäiden osuus Suomen väestöstä kasvaa seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Vuonna 2020 yli viidennes Suomen kansasta on 65-vuotiaita tai vanhempia ja maassamme on silloin noin 450 000 yli 65 vuotiasta ajokortin omistajaa.

Miikka Niinikoski on tutkimuksessaan: Iäkkäiden autoilijoiden tarpeet tieliikenneympäristön suunnittelussa, selvittänyt perustietoja iäkkäistä autoilijoista, heille tyypillisistä onnettomuuksista ja heidän toiveistaan liikennejärjestelmän suhteen. Hän esittää myös arvioita miten erilaiset suunnitteluratkaisut toimivat iäkkäiden autoilijoiden näkökulmasta.

Onnettomuusriski kasvaa

Iäkkäät ajavat vähemmän ja lyhyempiä matkoja kuin nuoremmat kuljettajat. Kuitenkin riski kuolla liikenteessä ja aiheuttaa kuolemaan johtava onnettomuus on suurempi kuin muilla kuljettajilla. Myös ne onnettomuudet jotka johtavat loukkaantumiseen tai aineellisten vahinkojen syntymiseen ovat iäkkäämmillä yleisempiä kuin nuoremmilla kuljettajilla.

Iäkkäiden korkea onnettomuusriski johtuu mm. erilaisten sairauksien yleistymisestä, näön heikkenemisestä, reaktioaikojen kasvusta, päätöksenteon hidastumisesta, motoriikan huononemisesta ja lihasvoiman heikkenemisestä. Riskiä pienentävät usein pitkä ajokokemus ja ylimääräisten motiivien väheneminen sekä ajamisen vähentäminen ongelmalliseksi koetuissa olosuhteissa.

Piittaamattomuus huolestuttaa

Muiden kuljettajien piittaamaton ajokäyttäytyminen huolestuttaa iäkkäämpiä kuljettajia. He toivovat enemmänvalistusta ja koulutusta erityisesti nuorille kuljettajille. Liikenneympäristöön iäkkäät kuljettajat toivovat enemmän kanavoituja liittymiä, valo-ohjausta, kiertoliittymiä, ohituskaistoja sekä parempia opasteita ja liikennemerkkejä.

Liikenneympäristöä voi suunnitella iäkkäiden tarpeet enemmän huomioon ottavaksi esimerkiksi liittymissä joissa heidän kokemansa ongelmat korostuvat ja onnettomuusriski on suurin. Tämä voidaan tehdä vähentämällä tarjolla olevan informaation määrää ja parantamalla huomion kiinnittymistä liikenteen kannalta olennaiseen tietoon.

Ajotilanteen kuljettajalle aiheuttamaa kuormitusta voidaan vähentää erottamalla päätöksenteko ja ajoneuvon hallinta toisistaan esimerkiksi pysähtymispakolla liittymässä. Yksi tehokkaimmista liikenneturvallisuuteen vaikuttavista keinoista on antaa aikaa päätöksenteolle ja toiminnalle esimerkiksi ajonopeuksia alentamalla.

Julkaisu:
Niinikoski Miikka
S 12 Pääteiden parantamisratkaisut
Iäkkäiden autoilijoiden tarpeet liikenneympäristön suunnittelussa. Tiehallinnon selvityksiä 56/2001. TIEH 3200702, ISSN 1457-9871, ISBN 951-726-805-X

takaisin alkuun


takaisin sisältöluetteloon

S12 etusivulle

alkuun | Tiehallinnon etusivu | palaute | yhteys | haku | sisältö