Valinnat
    Tiehallinto

     

    Uudenmaan tp
    Ajankohtaista
    Ajankohtaista (U)

    Sijaintikartta
    (75k)


    Haikkoon paikallistien 11779 parantaminen ja varustaminen jalankulku- ja py�r�tiell�; Porvoo


    TIESUUNNITELMA

    NYKYTILANNE 
    Tien kokonaisleveys on noin 6,5 m, josta on p��llystetty noin 6.0 m. Keskim��r�inen vuorokausiliikenne (KVL) vuonna 2001 oli tien pohjoisosalla noin 1550 ja keskiv�lill� 550. Vuoden 1997 laskennassa oli etel�osan liikennem��r�ksi saatu noin 700 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikenne koostuu l�hinn� paikallisesta liikenteest� ja Haikon kartanon asiakasliikenteest�. Tie on kokonaan valaistu. Tiell� on nopeusrajoitus 50 km tunnissa. Kevyt liikenne, joka koostuu l�hinn� alueen koululaisista sek� kartanon ulkoilijoista, k�ytt�� tien reunaa koska pientareita ei ole. Kevyen liikenteen m��r� vuonna 1997 oli pohjoisosalla noin 140, keskiosalla 70 ja etel�osalla 180 vuorokaudessa. Vuosina 1997-2001 on tierekisterin mukaan sattunut 6 liikenneonnettomuutta, joista 3 aiheutti henkil�vahinkoja. Hyv�ksytty� yleiskaavaa ei ole, vaan Porvoon keskeisten alueiden osayleiskaava on parhaillaan vireill�. Alueella on Haikkoon ja Tolkkisten vahvistetut asemakaavat.

    PUUTTEET JA ONGELMAT 
    Suurin ongelma on kevyen liikenteen v�yl�n puuttuminen, jota tien pientareet eiv�t kapeutensa vuoksi pysty edes osittain korvaamaan. Yhteydet pys�keille ovat huonot eik� suojateit� ole. Osalla tiet� my�s n�kem�t ovat melko huonot.

    TAVOITTEET 
    Parantaa sek� kevyen liikenteen ett� ajoneuvoliikenteen mukavuutta ja liikenneturvallisuutta erottamalla eri kulkumuodot toisistaan. Lis�t� alueen kevyen liikenteen houkuttelevuutta ja parantaa virkistysk�ytt�mahdollisuuksia.

    SUUNNITTELU 
    Kevyen liikenteen v�yl� sijoitetaan vaihtelevalle et�isyydelle paikallistiest�, jolloin puustoa ja istutuksia s��stet��n mahdollisimman paljon. Poistettujen tilalle sek� tien maisemaan sopeuttamiseksi istutetaan uusia pensaita ja puita. Kevyen liikenteen v�yl�n leveys vaihtelee ohessa esitettyjen poikkileikkauskuvien mukaisesti. Liittymien m��r� pysyy ennallaan. Suojateit� rakennetaan useita, vilkkaimmille ylityskohdille saarekkeellisina. Linja-autopys�kkien sijainteja tarkistetaan liikenneturvallisemmiksi.

    VAIKUTUKSET 
    Kevyen liikenteen turvallisuus paranee huomattavasti ja henkil�vahinko-onnettomuudet v�henev�t. Koululaisten ja muiden tienk�ytt�jien viihtyisyys ja liikuntamahdollisuudet paranevat. Hankkeella ei ole merkitt�vi� vaikutuksia valtakunnallisesti arvokkaisiin kulttuuriymp�rist�ihin eik� Lenn�tinvuoren luonnonsuojelualueeseen.

    AIKATAULU 
    Tiesuunnitelma valmistuu kes�ll� 2002. Hanke on mukana Uudenmaan tiepiirin toiminta- ja taloussuunnitelmassa 2002-2005.

    YHTEYSTIEDOT

    Uudenmaan tiepiiri
    Opastinsilta  12 A 00520 HELSINKI
    ins. Sami Mankonen puh.. 020 422 2934, 040 573 9951 
    fax. 020 422 2757 email sami.mankonen@tiehallinto.fi

    Porvoon kaupunki
    Kr�maretorget B 06100 PORVOO
    suunn.ins. Kari H�llstr�m puh. 019-520 2808, 040 576 0206 
    email kari.hallstrom@porvoo.fi 
    rak.mest. Helin� Niskala puh. 019-520 2774, 040 533 6298 
    fax. 019-520 2828 email helina.niskala@porvoo.fi

    Tieliikelaitos, konsultointi
    Opastinsilta 12 B  00520 HELSINKI
    ins. Mirja Lehtovaara puh.  020 444 2940, 040 769 7636 fax. 020 444 2976 email mirja.lehtovaara@tieliikelaitos.fi

    110402

    alkuun | Tiehallinnon etusivu | palaute | yhteys | haku | sis�lt�