Liikenteen tiedotus | Etusivu | Ajankohtaista

Viikonlopun liikenne-ennuste


Tiehallinto seuraa jatkuvasti liikenteen kehitystä automaattisen liikenteenmittausjärjestelmän (LAM) avulla. Karttaan on merkitty paikat, joissa sijaitsevien LAM-pisteiden keräämien tietojen perusteella liikenteen ennuste ja tarkemmat kuvat on tehty. Liikenteen ajantasainen seuranta toimii pe/su klo 12:00 - 24:00 (juhlapyhien yhteydess� muulloinkin). 
 


Valitse paikka:
[Inkoo] [Hiidenvesi] [Karkkila] [Riihimäki] [Mäntsälä] [Lusi] [Koskenkyl�] [Elim�ki]

Ennustettu liikenne Etel�-Suomen p��teill� 4.6. ja 6.6.2004

Viikonloppuliikenne vilkasta

Viikonvaihteessa aluksi l�mmin ja melko poutainen s�� n�ytt�� hieman viilenev�n ja muuttuvan vaihtelevaksi, id�ss� sateita voi tulla jo viikollakin. P�iv�l�mp�tila on 15 ja 20 asteen v�lill�. Ajo-olosuhteissa ei pit�isi olla ongelmia. Sorateill� on edelleen paikoin kelirikkoa (ks. painorajoitussivu), mutta kelirikkotilanne on t�n� kev��n� ollut helppo, eniten rajoituksia on viel� Savo-Karjalan tiepiiriss�.

Liikenne on viikonloppuna kes�n tapaan vilkkasta. P��kaupunkiseudun menoliikenne suuntautuu p��osin pohjoiseen kolmos- ja nelosteille. Valtatiell� kolme Tampereelle ja samoin valtatiell� nelj� Helsingist� Lahteen liikenne sujuu hyvin moottoritiell�. Nelostiell� etenkin menoliikenteess� kannattaa varautua nopeuksien laskuun Lahden ja Heinolan v�lill�. Siell� on moottoritien toisen ajoradan rakennusty� alkanut ja se aiheuttaa paikoin liikennej�rjestelyj�, ks. hankesivut. Valtatie kuudelle Koskenkyl�st� Kouvolaan ja valtatie kolmelle Tampereen l�ntiselle ohikulkutielle syntyy jonoja tienparannusten liikennej�rjestelyjen vuoksi. L�nsisuunnassa voi kantatie 51:ll� olla paikoin ruuhkaista.

Menoliikennett� on eniten kello 16 ja 20 v�lill�. Paluuliikenne sunnuntaina on huipussaan kello 18 ja 22 v�lill�. Pahimmat ruuhkapaikat ovat samoja kuin menoliikenteess�.

Hirvet ovat liikeell� ja vaara joutua hirvionnettomuuteen on nyt suuri. Ks. my�s Savo-Karjalan tiepiirin tiedote.

K�ynniss� olevia tiet�it� on merkitty p�ivittyv��n tiety�listaan, mutta ei v�ltt�m�tt� kaikkia. My�s tienp��llystysty�t ovat alkaneet, mutta niit�h�n ei yleens� tehd� perjantain klo 15 j�lkeen. Toukokuussa tuli jakeluun ilmainen tiety�kartta, josta selvi�v�t kes�n tiety�- ja tienp��llystyskohteet tieverkolla.

Ajantasaiset ties��-, tiety�- ja liikennetiedot n�kyv�t ymp�ri vuorokauden Tiehallinnon Internet-sivuilla www.tiehallinto.fi/alk  ja tekstitelevision sivuilta 410-413 sek� suurimpien lev�hdysalueiden Tieinfoista. Teiden kunnosta ja liikenteen ongelmista voi ilmoittaa Tienk�ytt�j�n linjalle 0200 2100 (pvm) ymp�ri vuorokauden.

Lis�tietoja: Tiehallinnon liikennekeskus, puh. 0204 22 8710

Lisätietoja (sähköpostitse)


Alkuun | Liikenteen tiedotus | Ajankohtaista -sivu | Etusivu